perjantai 13. marraskuuta 2015

Kokeiltavana auto

Linuxeja tulee ja menee, ja niitä esitellään tässä blogissa edelleen. Tällä kerralla muutama sana autosta, joka sattumalta päätyi kokeiltavakseni.


Kokeiltavana oli Ford Fusion, jota Euroopassa myydään nimellä Ford Mondeo. Sillä tehtiin Seattlesta käsin lenkki, jolle kertyi matkaa noin 6690 kilometriä. Reitti vei läpi laaksojen ja yli vuorien, ja kaupungeissakin ajettiin. Pääosa kilometreistä kertyi moottoriteiltä, mutta melko paljon ajettiin myös pienemmillä maanteillä.

Kaikki Fusionin tekniset tiedot eivät käyneet ilmi käyttöohjekirjasta, joten niitä on pitänyt "googlailla" jälkeen päin. Tyyppimerkintä SE kertoo, että kyseessä on toiseksi halvin malli, jossa kuitenkin on tiettyjä mukavuuksia kuten sähköllä moneen suuntaan säätyvä istuin. Autossa oli myös satelliittiradio, jolla voi kuunnella Sirius satelliitin ohjelmia. Kuuntelimme enimmäkseen Elvis Radiota

Koska ajettavana ollut Ford Fusion ei ole erikoismalli, siinä on todennäköisesti "peruskone" eli 2,5 litrainen nelisylinterinen moottori, jossa on tehoa 175 hevosvoimaa. Vaihteisto on luonnollisesti automaattinen kuten Amerikassa on tapana. Renkaat ovat 17-tuumaiset eli aika suuret.


Koska Ford Fusionilla ajettiin monenlaisessa ympäristössä, sen ajo-ominaisuuksista ehti saada jo jonkinlaisen kuvan. Lähimpinä vertailuautoina olivat vanhat Peugeot 405 ja 406. Lisäksi oli muistikuvia monelaisista autoista ja niiden ominaisuuksista. Näiden kaikkien "valossa" voi yrittää arvioida Ford Fusionin ajo-ominaisuuksia.

Fusion on täysin ajetteva ja aivan mukava sellainen, mutta en antaisi sen ohjailuominaisuuksista kymmentä pistettä. Jos vertaa Peugeotiin, joka kulkee lähes ajatuksen voimalla, Fusionin rattia pitää moottoritielläkin koko ajan vähän "ohjata" eli liikutella muutama milli suuntaansa. Ohjauksessa on ikään kuin aavistuksen verran väljää. Siinä ei tietenkään ole, mutta tällainen mielikuva voi tulla.

Ohjaaminen on yllättävän raskasta, jopa niin, että käsi kipeytyy. Ratista ei oikein saa mieleistään otetta (joku toinen voi saadakin), koska sen alareunasta ei pysty pitämään kiinni. Juuri siinä kohdassa on poikkipuolia vai miksi niitä tukirakenteita sanotaan.

Olen ajanut vanhoilla "amerikanraudoilla" ja omistankin niitä vielä muutaman. Vielä niinkin "uudessa" autossa kuin Oldsmobile Delta Royale Broughamissa vuodelta 1980 jatkuvan ohjaamisen huomaa, kun seuraa käsiään ajon aikana. Ratti tekee koko ajan pientä liikettä. Tai sillä on tehtävä pientä liikettä. Liikkeestä voisi piirtää käyrän piirturilla. Eron Peugeotin lähes viivasuoraan käyrään huomasi heti. Fusionin rattia ei tarvinnut sentään käännellä niin paljon kuin vanhojen amerikkalaisten autojen ratteja.


Fusionilla ei ajettu kilpaa eikä muutenkaan ryyhäilty, joten moottoria ei arvioitu "sillä silmällä". Teho riitti hyvin normaaliin maantieajoon ja ohituksiinkin. Polttoaineen kulutuksesta ei oikein saatu selvää, mutta se näkynee teknisistä tiedoista. Ongelma oli monilla asemilla se, että tankkia ei voitu panna täyteen, kun bensa piti käydä etukäteen maksamassa. Tankkien korttiautomaatit vaativat zip-koodin eli paikallisen postinumeron näppäilemisen. Joillakin asemilla suomalainen kortti kuitenkin toimi. Oregonissa ei itse saanut tankata, koska laki kieltää sen. Sielläkään ei onnistunut täyteen tankkaaminen, koska bensa piti maksaa tankkaajalle etukäteen. Mistä sen voi tietää, miten paljon tankkiin mahtuu.

Kuljettajan tilat ovat hyvät. Kun penkki on taka-asennossa, pitkäjalkainenkin kuljettaja voi työntää jalkansa suoriksi osumatta jalkatilan etuseinään. Penkin säätö on monipuolinen, mikä on tavallaan myös ongelma. Kun oikean säädön monien kokeilujen jälkeen lopulta löytää, miten sen löytää myöhemmin uudestaan, jos joku toinen sillä välin säätää penkin omien mieltymystensä mukaiseksi. No, ehkä tähän on jotkut keinot olemassa.

Penkissä sinänsä on lähes järjettömiä asentoja. Kun lähdimme ajamaan ensimmäisen kerran, istuin niin syvällä, että tuskin näin ikkunasta ulos. Autohallin portilla ollut nainen huomasi minun kurkistelevan syvältä auton pohjalta ja auttoi nostamaan penkin korkeammalle. Eihän nyt kaikkiin hienouksiin heti ehdi perehtyä.


Takajalkatila ei oikeastaan missään tavallisessa henkilöautossa ole riittävä. Jos Fusionin etupenkki on säädetty 190-senttisen kuljettajan mukaan, saman mittaisella takamatkustajalla jalkatilaa on niukasti. Jos kuljettaja luopuu osasta omaa tilaansa, taaksekin mahtuu. Auto ei siis ole ahdas, mutta....

Tavaratila Fusionissa on suorastaan valtava. Matkalaukut menevät sinne kuin ei mitään.

Erilaisia hienouksiakin löytyy, vaikka 1990-luvun Peugeoteilla ajavalle lähes kaikki nykyisten autojen laitteet tuntuvat hienouksilta. Fusionin automaattinen nopeudensäätö on kätevä. Nappia painelemalla nopeuden saa säädettyä kilometrin - tai mailin - tarkkuudella. Tein jopa ohituksen moottoritiellä pelkästään nappia napsuttelemalla koskematta kaasupolkimeen.


Näkyvyys autosta - tämä taitaa olla useimpien nykyautojen vika - on melko vaatimaton. Parkkiruutuun ajaminen on osittain arpapeliä tai perustuu muistikuviin, koska auton kylkeä on vaikea hahmottaa. Peruutettaessa käynnistyy videokamera, jonka kuva näkyy kojelaudassa. Siitä ei ole ratkaisevaa apua, ellei vaivaudu tutkimaan, missä kamera sijaitsee. Tämä unohtui, enkä tätä kirjoittaessani vieläkään tiedä, missä kameran "silmä" on.

Keskikonsolissa on USB-pistoke, jolla voi ladata kännykkää. Invertterin töpseliä sen sijaan ei löytynyt. Sellainen on kalliimmassa mallissa.


Auton mittarivaloista jäi hieman epämääräinen kuva. Valot himmenivät joskus yhtäkkiä aivan kuin ne reagoisivat illan hämärtymiseen. Joskus ne taas olivat kirkkaat, vaikka olikin hämärää.

Kaiken kaikkiaan Ford Fusionista jäi positiivinen kuva. Se on mielestäni tyylikäs. Vaikka Fusion on keskikokoinen auto, siinä on ison auton tunnetta. Jopa Yhdysvalloissa, valtavien katumaastureiden ja loistoautojen luvatussa maassa, Fusion oli edukseen muiden joukossa. Parkkipaikallakin siihen tuli kiinnittäneeksi huomiota, ja useammin kuin kerran tuli ihmeteltyä, että ajemmeko todella noin hienolla autolla. Se, että päädyimme autovuokraamossa nimenomaan tähän autoon, oli täysin arpapeliä. Se vain sattui olemaan esillä, kun valitsimme autoa "mid-size" autojen rivistä. Valikoima muuttui koko ajan. Samalla rahalla olisi voinut saada paljon vaatimattomammankin auton.

Oli hieman haikeaa jättää Fusion yli kahden viikon ja yli 6600 kilometrin reissun jälkeen. Siitä oli tullut jo melkein kuin toinen koti. Autossa ei sentään nukuttu yhtään yötä, vaikka sekin on tuttua Euroopan autoreissulta - ja on Amerikassakin tullut aikaisemmalla reissulla yö autossa nukuttua.


Tätä kirjoittaessani olen nähnyt yhden ainoan "luiskaperä" Mondeon Suomessa sekä pari farmaria. "Luiskaperä" oli saman värinen kuin tässä esitelty Fusion. Yritys kuvata autoa, ja mitä siitä seurasi, olisi oma tarinansa, mutta kerrottakoon se jossakin muussa yhteydessä.


Metsän siimeekseen vie Ford Fusionin tie...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti