tiistai 28. tammikuuta 2014

Luna tai jotain

Näitä rivejä kirjoittaessani en edes tiedä, mitä Linux-versiota käytän. Täytyypä katsoa. Se taitaa olla "Elementary". Mistä johtuu näin suuri tietämättömyys? Luultavasti siitä, että järjestelmä on ollut aina lataamisestaan saakka jotenkin hämmentävä. Ylläpitäjän sivulla luki monessa kohdassa "Free" - ilmainen. Kun pakettia alkoi ladata, tuli kuitenkin hintoja näkyviin. Jotakin kautta lataaminen lopulta onnistui ilmaiseksi, mutta jo pelkästään se, että Linux-sivulla on luottokorttien kuvia ja PayPal -logoja, saa olon hieman kiusaantuneeksi. Lisäksi versioita olivat Jupiter ja Luna, joten ei kai ihme jos järjestelmän varsinainen nimi  pääsi unohtumaan. Klikkasin sivulle Distro Watch - sivulta.

Vilkaistaan nyt vähän tätä järjestelmää. Se vaikuttaa nimensä mukaisesti varsin riisutulta ja alkeelliselta. Tiedostokokokin on pieni.


Yllä olevassa kuvassa sininen maapallo pomppii ärsyttävästi koko ajan sivun alalaidassa. Alla oleva kuva tuli alkuvaiheessa PrintScreen -napista ja tallentui automaattisesti kuvat-kansioon. Löysin sen sieltä vahingossa. Luulin, ettei sivun kuvaaminen ollut onnistunut.


Alaosan palkki (jossa pomppii maapallo) on ärsyttävä, koska se peittää sivun alereunan. Kuten kaikki tietävät, nettisivujen alareunassakin on erilaisia toimintoja kuten vierityspalkki sekä tekstinkirjoitusruutu.


Ohjelmavalikoima ei päätä huimaa. Mutta kuten olen aikaisemmin todennut, ohjelmia saa asennettua. Sekään ei ole kovin hyvä vaihtoehto, että järjestelmässä on valmiina suuri määrä turhia ja toimimattomia ohjelmia.


Miten tuohon sivun alareunaan kirjoitetaan? Tilaa ei ole, eikä kapea oikean reunan vierityspalkki toimi sujuvasti.

Tässä vaiheessa tutustuminen "Elementaryyn" loppui, koska tietokone piti luovuttaa muuhun käyttöön. Toisaalta mitä tutustumista enää olisi ollut. Säätömahdollisuuksia tuntui olevan melko vähän, joten ohjelma oli tämä tässä. Ikävä kyllä, ei jäänyt suurta kaipausta. Ehkä tämä on liiankin tyly arvio. Kenties jossakin pienessä läppärissä ohjelman hyvät puolet olisivat tulleet paremmin esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti