lauantai 12. tammikuuta 2013

Mint (Mate & Cinnamon)


Mate


Tätä kirjoitettaessa Linux Mintistä on ilmestynyt jo uudempi versio "Nadia", mutta kokeillaan nyt silti tätä vanhempaa versiota "Maya", joka on ilmestynyt keväällä 2012.


Jostakin syystä Ubuntu ja Mint eivät toimi aivan tuosta noin langattomassa verkossa tässä tietokoneessa (HP Pavilion dm1). Ubuntuun perustuva Deepin sen sijaan toimii. Jotta langattoman yhteyden vaatiman ajurin saisi aktivoitua, kone pitää liittää internettiin lankaverkon tai mokkulan avulla. Tällä kerralla käytettiin mokkulaa, koska keittiön pöydän ääressä, jossa tätä tekstiä kirjoitetaan, ei ole verkkojohtoa. Mokkulakin vähän "nikotteli" ennen kuin alkoi toimia.


Olen kokeillut useita kertoja sekä MATE -työpöytää että Cinnamon -työpöytää enkä ole osannut lopullisesti päättää, kummasta pitäisi eniten. Tällä hetkellä suosikkini on ehkä MATE, mutta en takaa, etteikö mieli voisi vielä muuttua. Vertailua vaikeuttaa se, että en pysty kokeilemaan työpöytiä samassa tietokoneessa. Jostakin syystä Cinnamon Linux ei toimi tässä koneessa.

Kuten jo aikaisemmista kirjoituksista on käynyt ilmi, haluan työpöydällä olevan mahdollisimman paljon tilaa, jota erilaiset otsikkopalkit eivät saisi turhaan vähentää. Vertailen siis Linux-työpöytiä tämä asia mielessä.


Ilman säätöjä (kuvassa bookmarks -palkki on jo piilotettu) Mozillan yläreunan otsikot ja valikot vievät kohtalaisen paljon tilaa. Kun otsikkotekstiä pienentää, palkkikin pienenee hieman. Myös työpöydän tyylin valitseminen vaikuttaa hieman otsikkopalkin kokoon. Selaimessa voi piilottaa myös Menu-rivin.



Otsikon pienentäminen näkyy kaikissa ohjelmissa. Työpöydän alapalkin ominaisuuksia, mm. väriä ja läpinäkyvyyttä, voi muuttaa. Palkin saa myös autohide-tilaan, mutta sen kokoon ei ilmeisesti pysty vaikuttamaan... kirjoitin reilu  viikko sitten, mutta huomasin, että pystyyhän palkkia säätämään. Jatkoa tästä aiheesta on kirjoituksen lopussa. 


Tämänkertainen Linix Mint MATE:n kokeilu jää niin lyhyeksi ja pinnalliseksi, että minkäänlaista suositellaan/ei suositella -tyyppistä arviota ei edes yritetä tehdä.

Mintin kohdalla kyse on lähinnä siitä, minkä vaihtoehdon haluaa valita. Henkilökohtaiset tarpeet ja visuaaliset mieltymykset ratkaisevat.


Oheisessa kuvassa alapalkki on lähes täysin läpinäkyvä. Teksteistä alkaa olla hankala saada selvää.

Nämä blogimerkinnät kuvineen on tehty testattavana olevalla Linux Mintillä.

Ja kokeilu jatkuu vähän yli viikko myöhemmin toisella tietokoneella eli Sony Vaio VPCEH:lla. Ja nyt  kokeiltiin oikein kokeilemalla ja paljon aikaa käyttäen, minkä kokoisia palkit ovat ja miten niihin voi vaikuttaa. Selostuksessa tulisi liian pitkä, jos kaikki vaiheet kerrottaisiin.

Työpöydän asetuksia muutettiin, ja työpöydästä otettiin PrintScreenejä, jotka avattiin Gimpissä 800 % koossa. Ja sen jälkeen laskettiin pikselit - ei nyt sentään yksitellen vaan rajaustyökalun avulla. Minimissään yläpalkit veivät tilaa korkeussuunnassa 72 pikseliä siten, että selaimen menu- ja bookmarks -palkit oli piilotettu. 72 pikselin asetuksilla järjestelmä ei ollut kovin tyylikäs, joten lopulta päädyttiin "clearlooks" -valintaan työpöydän teemassa ja ikkunoiden reunojen mallissa. Tällöin pikseleitä kertyi 79. Työpöydälle jäi silti vielä paljon tilaa.

Alapalkki säädettiin 23 pikseliä korkeaksi, ja siihen tehtiin taustakuva selainikkunan yläreunan "clearlooks" -palkki kopioimalla ja sitä vähän muokkaamalla. 23 pikselin paneeli vie jostakin syystä ruudulta 24 pikseliä, mutta ei sillä ei ole merkitystä. Ensiksi alkuperäinen tilanne, eli tältä näyttää Linux Mint ja Firefox-selain suoraan paketista otettuna.

 
Ja tältä se näyttää, kun teemaa on muutettu ja alapalkkiin on tehty taustakuva, joka on läpikuultava, eli sen peittävyys on 75 %. Kaikki toimenpiteet on tehty Linux Mintin omilla ohjelmilla eli tässä tapauksessa Gimpillä.

Alapalkin taustakuvia tehtiin yli kymmenen erilaista, sillä Gimpissä ne näyttivät eri värisiltä kuin paikallaan alapalkissa. Kuvassa näkyväkään ei ole vielä aivan sitä, mitä pitäisi. Palkin läpi näkyy hieman työpöydän taustakuvaa. Allekirjoittanut pitää palkkia yleensä autohide-tilassa, mutta kuvissa se on esillä. Taustakuvaksi ei tietokoneesta tällä kerralla löytynyt mitään kovin edustavaa. Seuraavassa kuvassa kokeillaan läpinäkymätöntä paneelin gif-taustakuvaa.


Mate työpöydän menu-valikko on aika iso eikä välttämättä kovin kaunis, mutta ohjelmat löytyvät, ja se on pääasia. Jos käyttäisin menua kiinteästi asennetussa järjestelmässä, se olisi todennäköisesti muodossa, jossa Favourites eli suosikit ovat ensimmäisinä. Asetelma kääntyy yhdellä hiiren klikkauksella, joten ei tämä asia ole kovin oleellinen. Kaikki löytyy, mitä pitääkin.


Lisäyksenä ja muistin virkistämisenä vielä seuraava kuva (14.3.2013), jossa "Controls" on "Mist"  ja "Window Border" on "Simple". Kuvassa on hieman "feikkiä", koska kustomointiruudut eivät oikeasti näy yhtä aikaa.


Näillä säädöksillä saadaan pieni yläpalkki. Selaimen yläpalkki näkyy normaalisti sinisenä, mutta koska selain ei ole kuvassa aktiivinen, palkki näkyy harmaana.


Lisäys (27.3.2013):

Asensin lopulta Mint Mate 14 "Nadian" pysyvästi - tai ainakin hieman pysyämmin) erääseen pöytätietokoneeseen. Tästä asennuksesta ja käyttökokemuksesta on erilliset kertomukset.  


Lisäykset eivät ole aikajärjestyksessä, kuten näkyy.


Lisäys (17.3.2013):

Kokeillaan taas Mint Maya Matea Fujitsu Siemens Amilo Pro tietokoneessa. Työpöydän teema on "custom" eli ilmeisesti alunperin Mint X. Customoinnissa Controls on "Clearlooks" ja Window Border on "Simple" ja väreissä Selected items on vihreä. Työpöydän alapalkin taustakuva on omatekoinen "ernestos".Siihen on kopioitu yläpalkin väri sekä kuvio.

(tässä välissä käyn saunassa)



(no joo, nyt on käyty)

Mint Mate tuntuu niin jämäkältä ja vakaalta järjestelmältä, että tekisi mieli asentaa se pysyvästi toiseksi järjestelmäksi Amilo Prohon - jos vain saisin luvan. Tukkoinen Windows XP saisi jäädä paikalleen.

Jos asennnan Mint Mayan, se on LTS versio, jota päivitetään kauan. Se on kuitenkin vanhempi kuin Mint Nadia, jota ei päivitetä niin kauan. Mayassa on vanhemmat versiot ohjelmista, kuten Gimpistä (2.6). Kumpi kannattaisi asentaa?





Lisäys (30.1.2013):

Cinnamon

Kokeilin lyhyesti myös Mayan Cinnamon versiota. Olen kokeillut sitä ennenkin, joten tällä kerralla en jaksanut paneutua siihen kuin aivan pintapuolisesti. Käyttöjärjestelmän käynnistyttyä vanhassa Fujitsu Siemens tietokoneessa (se ei toiminut Sony Vaiossa), säädin näppäimistöön Ä:t ja Ö:t sekä panin Firefoxin kotisivuksi Google. Vaihdoin kansikuvaa ja teemaa, ja siinäpä säädöt olivat. Cinnamonin säätömahdollisuudet vaikuttavat vähäisemmiltä kuin eräiden muiden työpöytien.



Ohjelmia voi lisätä alapaneeliin klikkaamalla hiiren oikealla napilla ohjelmakuvaketta menussa, jonka jälkeen aukeaa valikko, jossa vaihtoehtoina on ohjelman lisääminen paneeliin, työpöydälle tai suosikkeihin.

Paneelin läpinäkyvyyteen ei ole säätövalikkoa, mutta cinnamon.css tiedostoon manuaalisesti tehdyillä muutoksilla asiaan voidaan vaikuttaa.Ohjeita löytyy netistä, joten asiaa ei tässä selosteta.

Cinnamon säädöissä voidaan valita teemoja ikkunoihin, mutta valinta ilmeisesti tulee voimaan vasta, kun kirjaudutaan ulos Cinnamonista ja sen jälkeen takaisin sisälle. Ilman tätä toimenpidettä teemojen vaihtaminen ei näkynyt millään tavalla. Koska ohjelmaa käytetään USB-muistitikulta, ulos- ja sisälle kirjautumista ei edes yritetty. Ikkunoiden teemojen vaihtaminen jäi siis kokeilematta. Mint Matessa toimenpide vaikuttaa ikkunoiden otsikkopalkkien kokoon. Vaikuttaako myös Cinnamonissa, se jäi näkemättä.


Huolimatta siitä, että Cinnamoniin voidaan tehdä monenlaisia säätöjä, siihen ilmeisesti ei voida tehdä niin paljon säätöjä kuin Mateen - tai ainakaan ei yhtä helposti.



Valitseeko Mintiin päätyvä Maten vai Cinnamonin vai kenties jonkin muun työpöydän - se on makuasia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti